Näin innostut videopuheluista!

Kuuntele blogi tästä

“Näytteletkö mieluummin telkkarissa vai teatterissa?”, kysyi eräs uusi tuttavuus.

“Teatterissa”, vastasin viipyilemättä, mutta oivalsin samassa jotain arvokasta. Kerron myöhemmin mitä ja miten se auttaa myös sinua.

Ensin kuitenkin kysyn sinulta, arvon lukijani: puhutko mieluummin etänä vai livenä?

Arvaan, että yksi jos toinenkin vastasi viipymättä jälkimmäisen.

Meillä kaikilla on nimittäin videopuhelu-ähky.

Haluan auttaa sinua sulattamaan tuon ähkyn. Kun oivallat yhden tärkeän asian, muuttuvat Zoomit, Teamsit, Meetsit, Hangoutsit ja Jitsit taas innostaviksi. Palataan tätä varten alun dialogiin.

Mitä eroa ylipäätään on teatteri- ja kameranäyttelemisellä?

Paljonkin. Suurin ero on tietenkin yleisö tai sen puuttuminen.

(Etäilijä, kuulostaako tutulta?)

Merkittävä ero on myös vastanäyttelijä tai sen puuttuminen. Teatterissa vuorovaikutus on välitöntä, mutta tv-sarjan lähikuvissa kollega ei välttämättä mahdu kameran viereen. Tällöin katseen suuntana toimii esimerkiksi kuvaajan olkapää tai töhry seinässä.

(Etäilijä on taas tottunut puhumaan omalle naamalleen ja sen ympärillä jökötäville mustille laatikoille, jossa koreilee nimi, hyvällä tuurilla myös valokuva).

Teatterissa myös ilmaisu on usein erilaista kuin linssin edessä: suuri näyttämö vaatii suurta ilmaisua, kamera taas paljastaa näyttelijän nopeimminkin ohikiitävän ajatuksen kasvojen mikroilmeenä.

(Niin, etäilijästähän näkyy pelkkä naama, jos hyvin käy niin myös olkapäät).

Joko näet yhtäläisyyden näyttelijän ja puhujan välillä?

Kameranäyttelijän työ on tarkkaa, hienovaraista ja läpinäkyvää. Ja vaikka teatteri on minulle lajeista rakkain – juurikin yleisön välittömän kohtaamisen takia, voin oppia kameran kanssa työskentelemisestä paljon. Lähikuva on loistava työkalu esimerkiksi mikroilmeiden, mielikuvien ja ilmaisun tarkkuuden treenaamiseen.

Minä oivalsin, ettei minun tarvitse lokeroida itseäni näyttelijänä mihinkään laatikkoon, koska pohjimmiltaan näyttelemisessä on kuitenkin aina kysymys yhdestä ja samasta asiasta: mitä roolihenkilö ajattelee ja miten ilmaisee sen muille. Tämän voi tehdä isosti koko suuren näyttämön täyttäen tai tarkasti suurennuslasin alla lähikuvassa.

Aivan kuten näyttelijä oppii erilaisia ilmaisutapoja eri kanavissa näytellessään, myös sinä – Etäilijä – voit oppia videopuheluista paljon. Video paljastaa ajatuksesi, asenteesi ja tunteesi. Ainoa asia, jonka se jättää salaisuudeksi on se, millaiset housut sinulla on jalassa – vai onko niitä ollenkaan.

Tietokoneen kanssa tuskailun sijaan treenaa siis esiintymistäsi nyt, hienosäädä ajattelusi kirkkaus ja tiedosta tapasi ilmaista. Näin olet parempien aikojen koittaessa valmiimpi myös liveyleisön eteen.

Myös puhumisessa on nimittäin lopulta kysymys siitä, mitä esiintyjä ajattelee ja miten hän sen yleisölleen ilmaisee – niin etänä kuin livenä. Tätä ajattelun kirkkautta sinä voit harjoitella joka ikisessä videopuhelussa. Ja kun Zoom-maratonista tuskastumisen sijaan suuntaat fokuksen itsesi kehittämiseen, muuttuvat videopuhelut taas innostaviksi!

Olenko siis kamera- vai teatterinäyttelijä? En kumpaakaan.

Olen näyttelijä. Ole sinä puhuja.

 

Tällä viikko-ohjelmalla innostut videopuheluista! Toimi nyt ja ota tästä haaste ensi viikolle!

Maanantai: Kamera päälle, aina!
Satojen Zoomien jälkeen videohaastattelut ja seminaaritallenteet ovat lasten leikkiä. Olet valmis vaikka uutisiin!

Tiistai: Tiedosta tapasi ilmaista!
Koska vilkuilet omaa naamaasi joka tapauksessa, ota siitä hyöty irti. Kasvojen näkeminen nimittäin antaa arvokasta tietoa siitä, mitä ja miten ilmaiset kasvoillasi – voit yllättyä! Muista, että pääfokus on kuitenkin aina vastapuolessa!

Keskiviikko: Maneerit näkyväksi!
Kamera tekee pinttyneistä tavoistasi näkyviä, hui! Mutta ei hätää, nyt voit tehdä niille jotain!

Torstai: Ole tietoinen ajatuksistasi!
Kamera paljastaa jokaisen ajatuksesi. Jokaisen. Suosittelen siis olemaan läsnä ja kuuntelemaan kollegaa – myös etänä.

Perjantai: Piilota oma kuva!
Onnea, olet päässyt viimeiselle tasolle! Nyt kun olet tietoinen omasta tavastasi kehollistaa ajatuksesi, on aika lopettaa oman naaman tuijottelu ja antautua mahdollisimman autenttiselle vuorovaikutukselle – eihän livekohtaamisessakaan ole peiliä, mistä tarkkailet omia ilmeitäsi. Tämä steppi vapauttaa sinut keskittymään täysillä muihin ihmisiin!