Tällä yksinkertaisella harjoituksella opit hallitsemaan kehonkieltäsi!

Kuuntele blogi tästä!

“Sä vihasit mun esitystä!” parahti näyttelijäkollegani minulle esityksensä jälkeen. 

“Miten niin? Musta se oli loistava!” vastasin aidosti hämmästyneenä.

“Sä näytit tältä (kollega risti kätensä suurieleisesti rinnalleen, nosti hartiansa korviin ja kurtisti kulmiaan).”

Kyllä, näyttelijät kurkkivat yleisöään esityksen aikana verhojen raoista! Ja kyllä, olin todella pitänyt esityksestä. Tällä kertaa en vielä varsinaisesti huolestunut kollegani reaktiosta, mutta kun aloin toistuvasti saada vastaavanlaista palautetta yleisön edustajana, päätin tutkia asiaa tarkemmin.

Mikä siis oli pielessä?

Pysähdytään hetkeksi pohtimaan kokonaisvaltaista ilmaisua ja mistä se oikeastaan koostuu.

Kuvittele hetki, että ilmaisu on pyramidi. Tällöin pyramidin pohja on ajatus, aie. Tämä näkyy ulospäin lähinnä vivahteena silmissäsi. Seuraava taso on kehonkieli – miten ilmaiset fyysisesti ajatuksesi. Miten seisot ja kävelet, millaisia eleitä ja ilmeitä käytät. Pyramidin huippu on verbaalinen ilmaisu. Mitä tulee ulos suustasi ja millä sävyllä.

Jotta tulisimme ymmärretyksi haluamallamme tavalla, tulee näiden ilmaisun kolmen tason olla linjassa. Ristiriita tasojen välillä aiheuttaa myös ristiriitaisia tulkintoja. Jos esimerkiksi sanot, että pidät jostakin, mutta käytät torjuvaa kehonkieltä, kuulija luottaa kehonkieleesi. Tai jos olet hullun rakastunut ja yrität salata sen – kaikki huomaavat sen. Kun kuulostat kyllästyneeltä, ei juuri ole merkitystä, että väität olevasi innostunut – yleisö uskoo äänensävyäsi.

Nyt ehkä jo ymmärrät, miksi kollegani ajatteli minun vihaavan esitystään.

Miksi sitten istuin niin kuin istuin? Mikä sai minut niin vihaisen näköiseksi, jos kerran pidin esityksestä?

Tottumus ja tapa. Kasvojani myöten sulkeutunut asento oli minun tapani keskittyä ja analysoida näkemääni. Asento oli myös turvallinen, sillä se sulki minut omaan kuplaani. Valitettavasti kupla teki minusta myös vähemmän reaktiivisen ja pilasi minulta osan elämyksestä – puhumattakaan esiintyjän kokemuksesta.

Kutsun tällaisia asentoja turva-asennoiksi. Ehkä sinullakin on tällainen?

Ymmärrettyäni varsin ristiriitaisen ilmaisuni, päätin tehdä asialle jotain. Aloin suosimaan avointa asentoa teatterin katsomossa ja vapautin käteni puuskasta. Valmentaessani keskityin puolestaan rentouttamaan kulmakarvojeni mietiskelevän kurtun. Ja ping! Hämmentyneet kommentit loppuivat. En ollut enää oletettu teatterin vihaaja tai mukamas kriittistä palautetta pohtiva valmentaja.

Kuten mistä tahansa tavasta poisoppiminen, myös ilmaisun muuttaminen vaatii satoja, jopa tuhansia toistoja. Näin minäkin edelleen saan itseni kiinni tuosta vanhasta turva-asennosta. Mutta salaisuus onkin juuri tässä: saan itseni siitä kiinni. 

Ja tiedostettuani tapani ilmaista, voin sen myös muuttaa.

Ole siis tietoinen siitä mitä viestit, sillä meistä kaikista tehdään tulkintoja jatkuvasti – niin teatterin katsomossa kuin videopalavereissa.

Kokeile tätä!

Pysäytä itsesi kesken mitä tahansa arjen askaretta tai tilannetta ja katso itseäsi ulkopuolisen silmin.

Onko kehonkielesi avoin vai suljettu? Millainen on asentosi? Miten pidät käsiäsi? Kurtistatko kulmiasi, jännitätkö leukojasi? Miten hengität?

Jos joku näkisi sinut nyt, mitä hän asentosi perusteella ajattelisi fiiliksestäsi, asenteestasi ja ajatuksistasi? Vastaako tämä tulkinta sitä, mitä oikeasti juuri nyt haluaisit ilmaista? Jos ei, miten voisit kehollisesti muuttaa asentoa vastaamaan sen hetkistä ajatusmaailmaasi?