Fokusoi tähän esiintyessäsi!

Kuuntele blogi tästä!

Kuvittele tämä: sinulla on menossa elämäsi puhe. Yleisön katseet ovat liimautuneet sinuun ja he janoavat lisää. Olet saavuttanut lähestulkoon täydellisen flown! Ja sitten. Silmäsi osuvat katsomossa (tai tietokoneen ruudulla) siihen yhteen ainoaan hapannaamaan, joka katsoo esitystäsi kuin haisevaa sukkaa.

Ärsyttävää, eikö. Ja tuttua myös? 

Kerron nyt tarinan omasta elämästäni ja oivalluksesta, minkä tästä kokemuksesta sain.

Noin kymmenen vuotta sitten olin vasta valmistunut teatteritaiteen maisteri. Kuten tänäkin päivänä, tein myös tuolloin paljon improkeikkoja firmojen juhlissa ja muissa tapahtumissa. Tuona kyseisenä iltana vuorossa oli erään työyhteisön pikkujoulut.

Improvisaatioteatteri on siitä jännä laji, että mitään ei ole harjoiteltu tai suunniteltu etukäteen. Kaikki perustuu näyttelijöiden ja yleisön vuorovaikutukseen ja kohtaukset luodaan käsillä olevassa hetkessä.

Parhaimmillaan esitykset ovat riemastuttavia ja yleisö nauraa katketakseen. Niin myös tuona iltana. Paitsi eräs henkilö eturivissä. Hän näytti vihaavan esitystämme.

Säikähdin, emmekö olekaan hyviä? Onko huumorimme huonoa? Sanoinko tai teinkö jotain, joka loukkasi tätä henkilöä? Onko improvisaatio lajina edes hauska? Valitsinko väärän ammatin? Mikä on teatterin merkitys yhteiskunnassa? Kannattaako minun enää ikinä näytellä? (On uskomatonta, miten monta ajatusta ehtii ajatella muutamassa sekunnissa samalla kun näyttelee täyttä häkää.)

Otin asiakseni saada tuon yhden henkilön nauramaan. Suuntasin koko energiani häneen, näyttelin vain hänelle ja yritin kaikin keinoin loihtia toivomani hymyn pilkahduksen hänen kasvoilleen, edes sekunniksi.

Mutta ei. Hän ei nauranut. Ei edes hymyillyt.

Lopputulos oli se, että sadan hengen yleisöstä 99 sai nautinnollisen esityksen ja yksi ei niinkään välittänyt siitä. Suht hyvä onnistumisprosentti, eikö?

Mutta minä olin pilannut koko esityksen itseltäni. Ei auttanut, että keikan jälkeen selkään taputtelijoita riitti, minä koin olevani epäonnistunut.

Mitä voimme tästä oppia? Aina on joku, jota esityksemme ei kiinnosta tai kosketa, sellaista se on. Mutta me voimme valita, mihin me suuntaamme huomiomme. Me voimme myös valita, nautimmeko itse esityksestämme vai emme.

Seuraavan kerran kun siis spottaat yhden nyrpeän ilmeen katsomossa tai tietokoneen ruudulla, älä anna sen pilata esitystäsi. Keskity siihen enemmistöön, joka on kiinnostunut, keskity ystävällisiin kasvoihin. 

Jos taas koko yleisö näyttää happamalta… Niin, no. Sitten on aika tehdä jotain toisin. Ja äkkiä.

(Vinkit tällaiseen tilanteeseen löydät edellisestä kirjoituksestani “Näin teet yleisöstäsi tähden!”)